► 2003 Hämeenlinnan Taidekasarmi perustettiin.
Poltinahon vanhalla kasarmialueella sijaitsevan Taidekasarmin syntyhetki sijoittuu vuodelle 2003, jolloin hämeenlinnalainen kuvanveistäjä Olli Larjo kysyi kaupungilta, voisivatko eri alojen taiteilijat vuokrata tyhjillään olevasta kasarmirakennuksesta itselleen työhuonetiloja. Taiteilijoiden työtiloista oli silloin huutava pula. Aluksi käyttöön saatiin vain ensimmäinen kerros, jonne muutti 10 taiteilijaa. Pian kuitenkin saatiin käyttöön myös toinen kerros, sekä kellari, jolloin talon vuokralaisten määrä nousi noin 30:neen. Myöhemmin käyttöön saatiin myös talon ylimmäinen kerros. Tällä hetkellä Kasarmilla työskentelee vakituisesti noin 40 eri taiteenalojen ammattilaista ja harrastajaa.
► 2003 Leffateatteri
Elokuvateatterissa on järjestetty koko Kasarmin olemassaolon ajan satoja hyvin erilaisia esityksiä, tapahtumia ja tilaisuuksia. Elokuvateatteri on matalan kynnyksen edullinen tila, joka on tarkoitettu, kokeellisten, underground sekä aivan tavallisten esitysten järjestämiseen. Ihme paikka.
► 2004 Kasarmilla järjestettiin ensimmäinen avointen ovien tapahtuma. Perinne on jatkunut katkeamatta siitä asti.
Avoimissa ovissa ovat taiteilijoiden työhuoneet siis auki ja yleisön on mahdollista tulla tutustumaan taiteilijoihin, heidän työtiloihinsa ja teoksiin. Avoimissa ovissa on järjestetty myös lukematon määrä erilaisia esityksiä: Teatteria, musiikkia, performansseja, tanssia, elokuvaesityksiä sekä työpajoja. Tapahtuman aikana on ollut myös kahvila auki yleisölle.
► 2004 Keramiikkakeittiö, nykyisin keramiikkarykmentti aloitti toimintansa Kasarmilla.
Keramiikkarykmentti on keramiikkojen työyhteisö ja keramiikkapaja, joka mahdollistaa keramiikan tekemisen kaikkine vaiheineen. Keramiikan tekoon sopivat tilat löytyivät kasarmin vanhasta keittiöstä. Rykmentti on järjestänyt myös perinteisiä joulumyyjäisiä joulukuun alussa perustamisestaan saakka.
► 2005 Hämeenlinnan Taiteilijaseura saa omat työtilat Kasarmilla.
Hämeenlinnan Taiteilijaseuran työtilat sijaitsevat Kasarmin kellarikerroksessa. Taiteilijaseura järjestää tiloissa esimerkisi legendaarisia elävän mallin piirustusiltoja, jotka ovat kaikille avoimia nimellistä maksua vastaan. Työtila on myös tarkoitettu taiteilijaseuran jäsenten työskentelyyn, sekä erilaiseen kurssitoimintaan.
► 2006-2007 ja 2016-2017 Auringon piirissä työryhmä työskentelee Kasarmilla.
Olli Jalonen, Anssi Taulu ja Olli Larjo valmistavat Kasarmilla Hämeenlinnan kaupungille julkiset teokset Musta- , Punainen- ja Sininen Aurinko.
► 2007 Ars-Hämeen taidelainaamo aloitti toimintansa Kasarmilla.
Myöhemmin taidelainaamotoiminta siirtyi Hämeenlinnan Verkatehtaalle, jonne avattiin Ars-Hämeen Galleria KONE ja Taidelainaamo.
► 2010 Kuninkaallinen Nukketeatteri muutti Kasarmille.
Kuninkaallisen Nukketeatterin tukikohta, työ- ja harjoitustilat ovat Taidekasarmilla. Kasarmin elokuvateatteri on heidän kotinäyttämönsä.
► 2010 Ars-Häme ry vuokrasi Taidekasarmin ja alkoi hallinnoida sitä.
Aiemmin olivat kaikki vuokralaiset tehneet erillisen vuokrasopimuksen Hämeenlinnan kaupungin kanssa. Toiminnan kasvaessa ja vuokralaisten määrän lisääntyessä tämä kävi kuitenkin kaupungille hankalaksi, joten päädyttiin ratkaisuun, jossa Ars-Häme Ry hallinnoi tiloja ja on päävuokralainen. Taiteilijat ovat Ars- Hämeen vuokralaisia. Pienet korjaukset tehdään itse, mutta infrasta vastaa kaupunki.
► 2014 Kasarmin tiloja kunnostettiin nuorten työpajoissa työkokeiluna.
Kasarmilla järjestetään nuorten työpajoja joissa kunnostetaan kasarmin tiloja. Hankkeesta vastaavat Ars-Häme ja Hämeen Ely-keskus. Nuoret kunnostivat elokuvateatterin, rakensivat kahvion/taukotilan, tekivät maalauksia yleisiin tiloihin. Ohjaajina toimivat Ars-Hämeen taiteilijat.
► 2015 Alkoivat Kassun Jamit.
Jameja järjestettiin kerran kuukaudessa Kasarmin elokuvateatterissa ja ne olivat avoinna kaikille yhteissoitannosta kiinnostuneille. Jamit jatkuvat edelleenkin. Paikka on vaihtunut Juliuksen Olohuone ravintolaan.
► 2019 Ars-Häme ry aloitti residenssiyhteistyön Künstlerhaus Lukasin kanssa.
Taidekasarmilla työskentelee kuukauden ajan vuosittain saksalainen residenssitaiteilija. Ars-Hämeen jäsentaiteilija pääsee vastavuoroisesti työskentelemään Ahrenshoopiin.
► 2022 järjestettiin Kasarmilla suuri Rauhaa tapahtuma.
Poikkitaiteellinen hyväntekeväisyystapahtuma Ukrainan puolesta kokosi yhteen luovien alojen tekijöitä Hämeenlinnasta ja muualta. Tapahtuman tarkoituksena oli paitsi tehdä hyvää ja koota rahaa hyväntekeväisyyteen, myös kokoontua yhteen kulttuurin äärelle vaikeina aikoina.
► 2023 Kettuki Ry muuttaa kasarmille.
"Erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden tuki Ry", eli Kettuki siirsi toimistonsa ja kokoelmansa Taidekasarmille.
► 2024 Kasarmi on tarkoitettu taiteilijoiden työtilaksi, jossa voi rauhassa työskennellä ja tehdä omia töitään.
Tällä hetkellä kasarmilla työskentelee nelisenkymmentä eri alan taiteilijaa. Kuvataiteilijoita, maalareita, kuvanveistäjiä, muusikoita, keraamikkoa, käsityöläisiä, Teatterin tekijöitä, seuroja ja järjestöjä. Kasarmilla ovat harjoitelleet myös Hämeenlinna Flamenco tanssijat, Tanssiseura Baunssi ja nykyisin Nyrkkeilyseura Hämeenlinnan Kisa. Heidän harjoittelutilansa on yläkerran suuressa liikuntasalissa.